Juhannusviikonloppu

Me oltiin Juhannuksena sen verran katveessa ettei saanut blogia päivitettyä. Mutta Jussit on juhlittu, Poikanen tykkäs ku näki mummon ja isomummon. Nyt ollaan taas kotona ja aika äkkiä sain matkan jäljet pois kämpästä. Sain jopa pestyä pyykit ja nyt vähän aikaa ihmettelin ku ei enää mitään järjestettävää kunnes muistin blogin ;)

Laitan nyt kuvaa tuosta marraskuussa 2015 roskiksesta pelastetusta perhoskämmekästä. Olen sitä muutaman kerran liottanut pesualtaassa ja ilmeisesti on tykännyt kun kerran viime perjantaina, Juhannusaattona sai avattua tuon ensimmäisen kukkansa.

Mun eka perhoskämmekkä jonka sain kukitettua :)

Ensi kerralla sitten siitä kukkapenkistä juttua.

Uusi kasvi

Niin ne neilikat kuihtui. Tykkään kyllä neilikoista, ne on tosi kestäviä, mutta eivät nekään ikuisuuksia kestä.
Kävin ostamassa korianteria ja rosmariinia ja rosmariini päätyi sitten ihan koristeeksi, en ole kertaakaan siitä ottanut oksaa ruuanlaittoon :D mutta , noh, sisustus on tämmöistä. Tykkään kyllä nykyisestä rouhemmasta lookista, mutta katsotaan mitä seuraavaksi keksin.

Tänä päivänä tuntuu ettei aika riitä; mulla olisi ainakin kolme eri projektia, mitkä pitäisi saada valmiiksi, mutta ei ehdi ku  kotona ei olla jos Miehellä on vapaa, hänellä on pakkomielle aina kesäisin, että mitä tehdään, mitkä on suunnitelmat, kotona ei voi olla kun pitää kesästä nauttia. Joten kun liesutaan sinne tänne, ei ehdi kotona tehdä projekteja loppuun. Ehkä tämä sitten syksyllä normalisoituu, ehtii pyykkiäkin kunnolla pestä.

Ikuisuusprojekti 2/3 aloitettu

Eli kun mullat on käännetty ja putsattu niin sitten aletaan reunustaa kukkapenkkiä luonnonkivillä.

Ja kiviähän ei sitten saa kerätä ilman maanomistajan lupaa. Kivet eivät kuulu jokamiesoikeuden piiriin.
Niinpä kulutinkin 1,5 viikkoa puhelimitse ja sähköpostitse, jotta sain luvan kerätä kaupungin erillisalueelta kiviä. Ja kannatti, omatunto on nyt puhdas. Paitsi etteivät ne riittäneet. Noh, mutta aloitettu on.

Mies katseli touhua hetkin ja uteli sitten että muuraamaanko minä ryhdyn. No, en, mutta en nyt tosiaan meinannut vain lätkiä niitä kiviä tuonne. On tarkoitus että ne pysyvät kuosissaan kauemmin kuin pari vuotta ja että ne pitäisivät mullat sisällään isoissaki  rankkasateissa.

Ja sitä paitsi, MINÄ NAUTIN tuosta kiven pyörittämisestä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olen joka viikonloppu hipsinyt pihalle ennen aamukahdeksaa!

Tässä vähän kuviakin:

Olen sovittanut kivet toistensa viereen mahdollisimman hyvin. Minä jopa vaihdoin erään kiven, joka ei vaan tuntunut sopivan naapureiden kanssa yhteen.

Nyt projekti vähän seisoo, minulta loppui ne kivet. Naapuri kuitenkin lupasi katsoa mökiltään kiviä, että saan tuon suoran osion valmiiksi.
Ja sillä välin voinkin istuttaa jos ostetut ja saadut perennat penkkiin :)

Metsässä

Melkein kaikille Suomalaisille metsä on tärkeä paikka. En tiedä mistä tuo kaipuu metsään, tulee, koska se on jopa meidän 4,5-vuotiaalla Poikasellakin, joka on ikänsä asunut reilun kilometrin päässä kaupungin keskustasta, lähiössä.  Vuonna 2013 kesällä Poikanen kävi oikeassa metsässä Rukalla ja viime kesänä mummolassa mustikkametsässä. Harvoja kertoja mutta silti; "Äiti, mä haluan metsään!" Haluaisin  niin kovasti toteuttaa Poikasen toiveen, unelmissa onkin mm. Karhunkierros ja jospa me päästäisiin tänä kesänä Hepokönkäälle ja Korkeakoskelle.

Mutta entä tässä välissä? No käytiin me Myllyojan purolla. Tämäkin on sellainen uskomaton paikka ihan vilkasliikenteisen tien vieressä keskellä asutusta ja tuntuu että hyvin harva kaupunkilainen tietää paikan:

Sitten toinen paikka on ihan keskustassa, iso puisto, jossa on kauniita vanhoja valkoisia siltoja ja vanhoja vesiuomia. Korkeita kuusia, saniaisia ja vadelmia. Ihana paikka joka toivottavasti on turvassa kaupungin gryndereiltä:

Nyt odotellaan vielä Poikasen kasvamista että päästään kunnon vaelluksille, mutta lähitienoon metsät kyllä käydään läpi vielä useampaan kertaan.

Itse olin nuorena aikamoinen"metsäläinen". Olenkin aina nauranut että mulla oli helppo teini-ikä, vaeltelin metsässä tuntikausia, löysin luolan, pelästyin hirviä, ollut niin hiljaa ja liikkumatta ettei kahden metrin päästä mennyt koirakko huomannut minua :D olen huhuillut pöllöä, juossut kallioilla niin lujaa kuin pääsin. Onkin ikävä niitä lapsuusmetsän pintakallioita, ne olivat upeita ja korkeita.

Kaipuu luontoon täältä kaupungista on suuri.

Menneitä päiviä

Näin se vaan sukkelasti tekniikka pettää aina samaan aikaan. Ensin ihmeteltiin älyluurini toimimattomuutta (ei päässyt nettiin/ei löytänyt yhteyttä) ja sitten odotettiin että Elisa korjaisi vian laajakaistayhteydessämme. Onneksi mikään näistä ei maksanut ja nyt voin lähettää pitkästä aikaa äidilleni kuvatekstareita; jostain syystä liittymäni ei tukenut niitä.

Mutta mitä on tapahtunut sillä aikaa? On käyty kaverisynttäreilöä, tivolissa ja on puhallettu voikukkien hahtuvia.

Mikä voikaan olla elämässä parempaa kuin voikukkien hahtuvien puhaltelu? Milloin viimeksi olette puhaltaneet niitä?

Se on hauskaa! Omasta mielestäni ja 4,5-veen mielestä myös.

Tänään sitten oli päällä se paljon puhuttu myrsky. Ja sen verran puhalsi, että tontilta kaatui pihlaja. Ihan läpilaho puuvanhus. Satuin vielä olemaan sopivasti ikkunassa kun tuo kaatui. Nelisen tuntia niin miehet olivat katkoneet myös tuon viereisin pois ja myöskin tuon jonka oksia näkyy oikeassa reunassa. Kylläpäs nyt avartui ja valostui keittiö!

Seuraavaksi postaus tuosta ikuisuusprojekstista, joka alkaa olla jo valmis mutta ei kuitenkaan ole vielä hetkeen... ;)

Palaillaan!