lauantai 8. marraskuuta 2014

Posliinikukkia

Tykkään posliinikukista. Olen jopa hieman erikoistunut niihin, koskapa minulla on niitä kuutta eri lajia. Sukuna Hoyat ovat laaja ja alun perin kotoisin Aasiasta ja Oseaniasta. Ajattelin nyt koota tähän ne jotka minulla itsellä on.

Aloitetaan pikkuposliinikukasta (hoya bella). Erittäin yleinen posliinikukka. Oman kukkani "varastin" vuonna 2003 kesätyöpaikastani. Se on kukkinut todella runsaasti ja entisessä kodissani se kasvoi amppelissa kasvattaen metrisiä versoja. Sittemmin, muutettuamme se pikkuhiljaa ränsistyi ja otin siitä itselleni pistokkaat juuri ennen kuin se heitti henkensä. Nykyisin pikkuposliinikukka kasvaa köynöstuessa eikä ole vielä kukkinut tässä uudessa osoitteessamme.

Ja koska se ei ole minulla kukkinut niin minulla ei itselläni ole siitä kuvaa. Mutta esim tästä linkistä löytyy kuvia. En kehtaa blogiini kopioida randomisti googlesta mitään.



Sitten minulla on tähtiposliinikukka (hoya multiflora). Ja oma yksilöni on variegata eli kasvissa on valkovihreät lehdet, jotka minulla on täysin vihreät koska pidän kasvia liian aurinkoisessa paikassa. Kukka on todella mielenkiintoisen näköinen, mutta hyvän tähden se haju.... epämiellyttävä, melkein raatomainen. Ja kukat myös medestää tosi paljon eli tarkoittaa että kukistaa suorastaan pisaroina tippuu tasoille sitä tahmeaa mettä. Ei lempikukkani, mutta erikoinen kyllä.

Tässä multifloran nuppu:

 
Ja tässä kukka:

Tässäkin kukkarykelmä. Kuten näette kukkavarresta on puskemassa lisää nuppuja ennen kuin nykyisetkään ole vielä kuihtuneet. Tämä on erittäin kiitollinen kukkia!
 
 
 
Sitten minulla on hoya serpens ja tälle lajikkeella ei ole virallista, eikä edes epävirallista suomenkielistä nimeä. Serpens ei ole minulla vielä kertaakaan kukkinut vaikka onkin puskenut esille kymmeniä kukkavarsia. Ilmeisesti en ole kastellut tarpeeksi koskapa kukkatapit vain kuihtuivat ja tippuivat. Mutta onhan tuo todella tuuhea viherkasvi noin muuten.
 
Tämmöisenä pienenä pistokkaana se minulle tuli:

Ja tässä näkyy hieman miten kovasti se yhdessä kesässä kasvoi:

Kuvitelkaa vielä neljä kertaa tuuheammaksi, en ole tästä ottanut lähikuukausina kuvaa :)

Tässä linkissä on kuvaa serpensin kukasta. toivotaan että se kukkisi ensi vuonna minullakin!

Sitten keittiön ikkunalla kasvavat nämä kolme:

Eli h.australis, (kaktus) h. irian jaya nro 61, (hatiora) ja pikkuisen näkyy h. carnosan lehtiä.

Näistä h.irian jaya nro 61 on ollut minulla pisimpään, kolmetoista vuotta. Ensimmäiset kahdeksan vuotta yksilö ei tehnyt kukkia ollenkaan, mutta nyt, varsinkin muutettuamme kolme vuotta sitten on kukkinut erittäin kiitollisesti.

h.irian jaya nro 61 ei ole suomenkielistä nimeä. Kukka on pienehkö, punainen ja tuoksuu iltaisin huumaavasti hunajalle. Hyvä tuoksu siis :)

 
 
Tämä myöskin medestää, joskaan ei niin pahasti kuin h. multiflora:
 
 
Sitten on isoposliinikukka (h.carnosa) joka seuraavaksi availi nuppujaan. Isoposliinikukka on myös suosittu posliinikukka suomessa, sitä löytyy lähes joka marketista ja kukkakaupasta.
 



 
Kaunis, melko iso kukka tuoksuu iltaisin ihan parfyymille. Tuoksu ei ole päivisin havaittavissa eikä mielestäni iltaisinkaan niin voimakas että leviäisi koko huoneistoon. Tämä lajike on pikkuposliinikukan kanssa tämänhetkinen suosikki, aivan ihana :)
 
 
Sitten viimeisempänä australianposliinikukka (h. australis). Tämän pistokkaan sain samana kesänä h. carnosan kanssa ja nyt, loka- marraskuun vaihteessa se alkoi kukkia. Ilmeisesti Australiassa on nyt kesä ;) Nuppurykelmät olivat isot ja selvästi paisuneet:
 

Kukka on hauskan näköinen:
 
Myöskin iso!

H. carnosassa oli neljä kukkarykelmää:
 
 
Tuoksu ei mielestäni ollut hirmuisen voimakas. Mieheni kuitenkin piti tätä todella vahvantuoksuisena ja se kuulemma haisi ihan lasikuidulle! Mieheni on siis entinen automaalari/korjaaja joten hän on joutunut lasikuidun kanssa puuhaamaan ja muistaa sen hajun eikä pidä sitä hyvänä!
 
 
Tällaisia kukkia minulla on. Toki myös paavalinkukkaa löytyy, marraskuunkaktusta yms.
 
Toivottavasti tämä posliinikukka-tietopaketti oli mielenkiintoinen, itse ainakin olen vannoutunut viherpeukalo :)
 
 


 
 


 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Makkarin kohennusta.

Tuossa kun esittelin makkaria niin taisin vähän konahdella sitä räsymattoa. Nooooh, nyt ei oo enää räsymattoa ;) Otin ja ostin JYSKistä vuohentaljan -valitettavasti kiinalaisen- joka mustan värinsä kanssa passaa huoneeseen kuin.... öööö..... vaniljakastike raparperin kanssa ;)

Huoneen ilme muuttui kertaheitolla:

Ennen:
 
Jälkeen:
 

 
Hieman tuo on kokonsa puolesta pieni, mutta näkyypähän hieno lattia paremmin ;) Mulla oli onnea kun löysin täysin mustan. Oikeastaan löysin tuon JA valkoisen, jossa oli mustia läiskiä, mutta valitsin kokomustan. Nyt tarttis vaan löytää miehen puolellekin talja.
 
Samalla reissulla löysin 1,50€:n hintaan kolme marmorista tuikkukuppia. Kyllä, marmorihan on nyt selkeistä selkein Back to the 80-century, joten jokaisella itseään kunnioittavalla sisustusbloggarilla TÄYTYY olla jotain marmorista huushollissaan ;) Ja noihan nyt passaa hyvin meitin makkariin. En ole uskaltanut vielä poltella, odotan että ikkunarempan yhteydessä saisin noi kaihtimet ruutujen  väliin.
 
 
 
 
Odottakaas kun saan jostain vielä kaivettua esiin jotain kuparista!! Eikös se kupari ollutkin toinen Must have-juttu? Eksältä tais jäädä joku kuparinen  kynttilänjalka, käykö se?
 
Ei kun ihan huumorilla. Ei kai musta ikinä tule sellaista "hetkessä" sisustajaa joka vahtaa silmä kovana muiden tekemisiä. Jos noi tuikkukupit olis olleet yhtään kalliimmat niin sinne kirppispöytään olisivat jääneet.
 
Makkari alkais siis olemaan halutun lainen. Vielä ne pöytälamput pitäis saada jostain ja onhan noi verhotkin alkaneet hieman tympiä..... verhojen vaan pitäis olla pimentävät.
 
Hyvää yötä!
 
 
 


 
 

torstai 30. lokakuuta 2014

Äidille synttärikortti

Ihan nopeasti vain livautan tuon äidilleni tekemän kortin. Ihanaa kuitenkin että oon taas innostunut kortteilusta, mulla oli pitkään vähän sellainen korttijumi päällä. Nyt tuli jopa tilattua netistä askartelukamaa lisää :)



 
Se olis sitten kohta marraskuu. Tuntuu että tämä loppuvuosi on mennyt ihan hirmu nopeasti. Työkaverin kanssa aina torstaisin ihmetelleen että se olis huomenna taas perjantai ja viikonloppu!
Ei sillä että viikonlopuista mitään haittaa olisi, päinvastoin :) Mutta viikot hurahtaa niin nopeasti ohi ettei sitä mahda edes tajuta.
 
Sehän on puolentoista  kuukauden päästä joulu!!!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kantterelleja

Vielä löytyi! Nää on kyllä Etelä-Suomalasia, mutta tuttavan matassa tulivat. Siitä taitaakin olla tyyliin viisi tai kuusi vuotta kun viimeksi sain paistettuja kantarelleja leivän päällä. Ai namskis!




Sen verran tuossa oli että sain pikkusatsit pakkaseenkin, teen joku kerta niistä kanttarellipastaa, slurps!!




Voi että oli hyvvää pitkästä aikaa!!


maanantai 20. lokakuuta 2014

Jäähyväiskortti

Tai oikeastaan tämä kortti annettiin työkaverille kihlajaisten, uuden kodin, opiskelupaikan (90 haki, kymmenen pääsi) ja jäähyväisten kunniaksi kun kerta työkaveri muuttaa yli 600km  päähän. Vähänkö hänellä oli muutoksia elämässään! Samalle kuukaudelle osui myös syntymäpäivät, joten myllerrystä on ollut. Annoimme tämän itsetekemäni kortin ja Kissanminttu-pullon hänelle läksiäisiksi:


 


Minusta kortti ja sen tunnelma sopivat hyvin edustamaan kaikkia neljää tarkoitusta. Tykkään ihan  hirveästi näistä keiju-kuvista, vaikka ovatkin aikaa vievät leikata. Lopputulos on kuitenkin kaunis. Ja mulla hivenen heräsi into askartelemaan, kortteilemaan ja skräppäämään!! Joulukortithan mulla onkin jo valmiina.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kotitekoinen mysli

Muistan kotona asuessa, silloin pikkulikkana, äiti osti aina niitä kaupan myslejä. En tykännyt silloin niistä ollenkaan. Paitsi. Heh, iso paitsi. Se laatikko aina välillä katosi kaapista ja mä kävin järjestelmällisesti läpi sen paketin ja napsin ne kuivahedelmän palaset pois :P Silloin 80-luvulla ei paljoa karkkeja osteltu, joten jotenkin se makiannälkä piti hoitaa pois. Hih, kyllä siinä äiti ja isosisko sai ihmetellä, "eikö tässä myslissä oo muuta kuin hiutaleita?"

Nykyään on helppoa kun voi itse tehdä myslinsä just niistä tarveaineista kuin itse haluaa. Ja laittaa niitä kuivahedelmiä sinne just niin paljon kuin itse haluaa. Puhumattakaan siitä miten paljon halvemmaksi tulee tehdä se mysli itse kuin että ostais kaupasta.


Kaiken pohjana on neljänviljan hiutaleet ja kaurahiutaleet


Siihen sitten valinnan mukaan erilaisia siemeniä. Multa löytyi kurpitsansiementä, seesaminsiementä, auringonkukansiementä ja pellavansiementä. Extrana kuivaa tyrniruohetta.


Mukaan tietty pähkinöitä ja niitä kuivahedelmiä.


Pähkinöitä ja kurpitsansiemeniä oon vähän rouhinut pienemmiksi. Samoin pilkon noi kuivahedelmän palat pienemmiksi. Aika jännä muuten; en voi SIETÄÄ kuivattua banaania, hyi olkoon!! Aina pitää tarkkaan lukia ne pussit ettei vaan sisällä banaania. Ja jos sisältää niin menee suoraan bioskaan, mieskään ei syö edes tuoretta banaania.


Sitten vaan kaikki samaan kasaan ja kasa sekaisin. Mukaan öljy+hunaja seos ja sitten uuniin puoleksi tunniksi.




Mulla nyt ei valitettavasti ole näyttää sitä hienoa vanhaa ranskalaista lasipurkkia missä säilytän mysliäni; tuntuu että se on koko ajan loppu ja sellaisia pohjanjämiä ei viitsi blogiin laittaa. Tää mysli on ihan hirmu hyvää sen Ehrmannin jugurttirahkan kanssa, voisin syödä rahkajugurttia myslin kanssa vaikka koko päivän, njams!

Laitan tähän vielä tuon perusohjeen. Perusohjeeseen saa ihan vapaasti soveltaa omia mieltymyksiä ja kuiva-ainekaapin sisältöä. Ja jos on esim. pähkinäallergia niin tekee ilman pähkinöitä, laittaa vaan enempi siemeniä. Ja jos itsellä on kuivuri niin kuivattu omena olis ihanaa tässä, samoin kotimaiset marjat kuivattuna.

KOTIMYSLI

5dl Neljänviljanhiutaleita
2dl Kaurahiutaleita
1dl Auringonkukansiemeniä (tai kurpitsan, pinjan, pellavan, U name it)
1,5dl pähkinöitä rouheena (cashew, manteli, saksanpähkinä)
2dl kuivattuja hedelmiä/marjoja

1dl Hunajaa
3-4rkl öljyä (rypsi, auringonkukka. Oliiviöljy saattaa olla aika eksoottista tähän...)

Levitä hiutaleet, siemenet ja pähkinät uunipellille. Mittaa öljy ja hunaja kattilaan ja lämmitä juoksevaksi seokseksi. Kaada seos pellille, sekoita ja paahda 150 asteessa noin 30 minuuttia.
Jäähdytä ja sekoita hedelmät/marjat.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Keltainen lokakuu

Meillä ainakin on. Siis keltaista pihan täydeltä. Yritän juuri selittää kolmivuotiaalle käsitettä "syksy" Nyt on ainakin helpompaa saada pojalle takki päälle, koska vielä pari viikkoa sitten pihalla oli enempi vihreää ja siellä oli siten kesä ja lämmin koska "puissa on vihleät lehlet" Noista vihreistä lehdistä selitin alkukeväästä pojalle käsitteen "kesä". Hyvin onnistui ;)

Mutta oikeastaan tulin tänne nyt esittelemään meidän MAKKARIN. Olohuoneen kätevä jatke, jonka sängylle on kiva juosta äitiä ja isiä karkuun ja mätkähtää sinne pyörimään.
 
Meidän makkari ei oo mitenkään tilavuudella pilattu. Sängyn lisäksi sinne mahtuu just ne kaksi pakollista yöpöytää. Yleisväritykseltään löytyy mustaa, harmaata, sinistä ja tietty valkoista. Musta kattotuuletin ostettiin sopivasti kaksi päivää ennen kuin ne helteet loppui. Sen verran oli käytössä että havaittiin sen toimivan ja olevan myös hiljaisempi kuin vanha lattiatuuletin. Ja sitä paitsi tuo ei vie lattiatilaa kuten se vanha tuuletin, miespolo tais useamman kerran siihen varpaansa lyödä.
 
 
 
Seinällä on ihan vaan kivan näköistä kangasta puukehyksissä koska tuo huone KAIKUI ihan mahdottomasti. Verhot haluaisin vaihtaa joko harmaisiin tai valkoisiin. Ja verhojen taakse jotain pimentävää, koska en osaa nukkua valoisessa huoneessa.
 
 
Seinätaulun vasemmalla puolella, eli mun puolella, on sekalainen sakki aikakauslehdistä leikattuja kivoja, sävyltään sopivia kuvia. Koska se seinä oli jotenkin valju. Alin kuva on leikattu paikallisen sähköfirman ilmaisjakeluna jaetusta vanhasta seinäkalenterista (!) Tyttö ja ylhäällä vasemmalla oleva venyttelevä koira on valokuvauslehdestä leikattu, Kissa ja Kala mistä lie. Mutta tykkään noista ja lisäksi Kissan ja Kalan asettelussa on pieni juju ;)
 
 
 
Inhoan tuota räsymattoa. Toki olen sen itse kutonut, mutta ei nyt vaan enää nappaa, ei sitten millään. Myöskään yöpöytä ei kauheasti hymyilytä. Sen sijaan ilonaiheita on Facen Roskalavapalstalta saatu Mikki-laukku ja ystävän antama ihanan synkkä Ruusurasia. Ja pakollinen rannetuki.
 
 
Vastapäätä sänkyä on hylly, jonka olen tehnyt vanhempieni vanhan talon laudoista. Kymmenen vuotta sitten he ostivat 1900-luvun alun talon ja korjasivat sen. Ihania kelottuneita lautoja oli vaikka millä mitalla ja tehtiin makkariin niistä hylly.
Tykkään varsinkin tuosta rapistuneesta ja rosoisesta päädystä.
 
 




Korutaulun tein kehyksistä. Kävin ihan vasiten Kehysliikkeessä ja ostin viiden euron kehyksen. Kotona oli valmiina juuttikangasta ja ei muuta kuin nitomaan. Juuttikangas on valmiiksi niin harvaa että korvikset saa siihen helposti roikkumaan.
 
Pullo jossa on Suomen lippu on vanha Eu de Coulugne-pullo ja se on Osto-ja Myyntiliikkeestä 0,50 euroon ostettu.
 
 
 
Pääkallotyyppi. Ostin ystävälleni samanlaisen mutta mustan.
 
 
 
Sitten on tuo ihana Kotiliesi kehyksissä. Tuo on vaan niin ihana kansi etten mä kestä :´)
 
 
 
Irvikissan sain joku joulu lahjaksi tältä samaiselta, ihanalta ystävältä. Massasta tehty.
 
 
 
Ja tuosta läheltä pihakirppikseltä löytyi myös painava, ihan priima korurasia 0,50€ hintaan. Siellä on sisällä rannekoru mikä ensi kesäkuussa menee bestikselleni synttärilahjaksi. Camee on ihan muovia ja muutakin sälpää tuossa on .
 



 
 
 
 
Että tämmöinen makkari. Uudistusta kaipaa paitsi toi matto ja yöpöytä niin myöskin yöpöytien valaistus. Mulla ei oo lamppua ollenkaan ja miehen puolella tylsä valkoinen. Katsotaan jos joskus löytyisi. Se on varmaa että räsymatto lähtee mahdollisimman pian!